Pirttihirmun päiväkirja

Kyllä tää viikko ihan hyvän tartin sai. Alkuviikko sisäls hyviä uutisia ja hyväntuulisia perheenjäseniä on ollu ympärillä. Se meidän shoppailureissu oli menestys, saatiin kaikki mitä haettiin ja vähän extraaki ja mikä parasta ni huippuhalpoja löytöjä! Yllätyin siis positiivisesti reissusta ja viinikin on vielä kaupassa. Lapset oli kilttejä ja reippaita eikä äitiäkään ahistanu kaupassa. Reissun päätteeks sain vielä vähän luksusta kun isompi poika lähti iskälle yöks. Sai sekin ansaitsemaansa aikuisen huomioo ihan vaan itelleen, edes pienen hetken. Ah mä niin ootan kevättä! En siks et pitää taas ostaa kasapäin kenkiä ja kesävaatteita, vaan siks et pääsee tohon "omalle" pienelle pihalle puuhailee. En siis tykkää puutarhan hoidosta tai perusta kummemmin rehuista, mut vähän pitäs päästä jotain rakentelee ja ehkä jopa istuttelee. Luulen et bataatti ja koristetupakka, joihin viimekesänä ihastuin (lue: pysyi hengissä) löytää tiensä taas meille. Tai toki se riippuu siitä mitä mun p...

Teen tästä hyvän viikon. Näin tsemppasin itteeni aamulla. Ja siis eihän viikolle parempaa alotusta ookkaa ku ystävä, pannu kahvia ja pullaa. Päivän mittaan kuitenki mun sinnikäs tsemppaus muuttu "perjantaihan on jo melkein huomenna" -mantraksi.. Äitiys siis meinaa ottaa tässä valtakunnassa vähän tai no kelle mä valehtelen aika tosi koville. Mitä muutakaan se tietty vois ees tehdä kun toinen poika on itsepäinen, uhmakas jolla korvat vaan koristeena ja jonka mentaliteetti noin kuvainnoillisesti tuntuu olevan "annatko huomioo vai kusenko matolle, no kusen matolle ihan kaiken varalta". Hälle siis ei merkkaa onko huomio hyvää vai huonoa kunhan sitä saa kokoajan ja kaikilta. Toisen pojan kanssa on sentä on helpompaa, vaikka on iän tuoma uhmakkuus ja tarve kyseenalaistaa aikuisen sanomiset ja yritys venyttää rajoja. Mut ne kuuluu ikään ja sen kanssa pärjää. Ja sen pärjäämisen takia isompi jääki usein vähemmälle, koska se ei vaadi kokoajan jotakin tai oo kokoajan naamal...

Toiset viikot on astetta rankempia ku toiset. Tää viikko lukeutuu niihi rankempii.. Väsyttää paaaaljon, hommaa on hirveesti ja lapset käyttäytyy.. ..no tiedän et ne osais käyttäytyy paremminki. Tänää huokasin jo et onneks on perjantai. Noh huokasin liian aikasin. Oltiin poikien kanssa tulossa kotiin iltapalalle, ovella huomaan ettei oo avainta. Tai siis on, nysä siitä ja loppu näyttäs olevan lukossa. Ai mitenkä tää tapahtu mun huomaamatta? No päivällä tultiin kaupasta kotiin. Mulla on avaimet semmosessa kaulanauhassa ja se usein ranteessa. Päästiin ovelle, avasin oven ja siinä samassa tuulenpuuska riuhtas oven kokonaan auki tönästen mennessään mua niin et horjahdan. Sen seurauksena pienempi poika mun vieressä horjahtaa ja luonnollisesti laskin irti avaimista (jotka edelleen lukossa ja nauha mun ranteessa) ja yritin kopata lasta siinä sitten onnistumatta. Keskittyminen siis huutavassa maassa makaavassa lapsessa. Havainnoin vaan sen et okei avaimet roikkuu ranteessa, lapsi kainaloon j...

Kello soi, se soi uudestaan, okei nousen iiiihan kohta. Silmät auki, paljon kello paljon kello? Voi perkele 6.50 ja ihan kohta pitäs pojan olla jo menossa. Pojat! Aamupala pöytään nyt on nimittäin taas kiire. Annoin ripityksen siitä miksei vieläkään, keskusteluista huolimatta harjottele käyttämään lahjaks saamaan herätyskelloa. Kyllä tiedän, on tekopyhää koska mä osaan herätyskelloon asentaa vaan torkkuja. Mutta yritän kaikessa tekopyhyydessäni valmentaa vastuuseen, koska en voi tietää kauanko oon enää kotona aamusin. Mut aamupala meni reippaasti ja poika osas pakata liikkakassin ja kerkes kouluun. Mun ja junnumman jäbän päivä olikin täynnä aikatauluja ja puuhaa. Eli kun myöhään iltapäivällä kotiuduttiin olin niin rätti, että päädyin vaan kävelemään silmät kiinni tiskivuoren ohi ja olla muistamatta pyykkien määrää. Tänään en tee enempää, koska kaikki on sellasia hommia mitkä voi siirtää huomiselle.. ..tai jopa ylihuomiselle 😁 Tänään etenki on ollu taas päivä kun oon tuudittautunu s...

Kahviterapia päivä. Kun on ystäviä kenen pään on suunnitellut sama arkkitehti, on kahvittelu suoranaista terapiaa. Vietin siis aamupäivän mitä parhaimmassa seurassa ja se teki hyvää. On vapauttavaa kun asioista voi puhua niiden oikeilla nimillä ja tuntemuksista juuri niinkuin ne kokee. Tuntuu hyvälle sopivissa määrin puhua entisestä elämästä, teoista ja valinnoista siihen liittyen, mutta myös nykyisyydestä. Päivästä tuli jälkikasvun osalta taas tutusti rankka, mikä aiheutti tunteiden purkumista kun valtakunta hiljeni. Välillä sitä pysähtyy miettimään miksei kaikki saa tehdä elämässään valintoja, jotka miellyttää juurikin itteään, vaan joskus joutuu kärsimään siksi, että joku muu otti valtuuden tehdä itseä miellyttävä valinta. Tiedän että sanotaan jokaisen valitsevan omat taistelunsa, mutta ei se valinta taistelusta aina ole omissa käsissä. Joskus sitä valitsee olla taistelematta, jotta muilla ois helpompaa. Onko se sitten oikein ketä kohtaan ja väärin ketä kohtaan on aivan toinen ...

Viikonloppu hiljaisessa valtakunnassa oli ja meni. Ehti pitää sisällään kohtaamisia, jännitystä, kiusallisia tilanteita ja perheilyä muun perheen kanssa. Jännittää, jos vaan perun koko homman. EI! Et peru, kasaa ittes ja pidä kii sovitusta. Okei okei, mut meen ensin iskälle ja kerron mitä oon tekemässä. Noni hyvä tyttö, isi tietää missä oot ja mitä teet, kohta se tulee.. Siinä se on, sano moi sille. Hyyvä, nyt meette ottaa kahvia ja tutustutte lisää. Siinä se istuu, juo kahvia ja juttelee. Se kyselee, se kohtelee ku ihmistä, eikä vaikuta murhaajalle. Päin vastoin, hän vaikuttaa mukavalle, asialliselle ja aikuiselle. Juttu luistaa ja tunnit kuluu, uskaltaudun ottamaan seuraavan siirron. Takit niskaan ja menoks.. Ööm paitsi että awkward tota joo.. ..tää tässä on mun isi ja tää tässä on mun äitipuoli jaaaa tää tässä on mun veljen avokki. Voi perkele, sehän meni hienosti! No ei se mitään nyt se sit on suoritettu JOS joskus edes olis ajankohtanen. Autoon ja osotteen vaihto. Juttua riit...

Me aina vitsaillaan porukassa siitä kuka on ansainnu vuoden paskin äiti -tittelin . Sen voi ansaita vaikka unohtamalla lapsen joulujuhlan (sen tilanteen pelasti, että lapsi muisti) tai sillä että lupaa jälkikasvun johku juoksuille eikä millään muista enää asiaa kun lasta koitetaan tavottaa.. Voisin jatkaa listaa loputtomiin ja ehkä joskus vielä palaankin aiheeseen. Mutta tänään mä OIKEESTI ansaitsin sen tittelin! Taas on liikkeellä niitä limanuljaskia, mitkä houkuttelee lapsia kyytiinsä. Ja valitettavaa on se et nyt tää asia koskettaa lähelle. Lähipiiriin kuuluvaa lasta oli houkuteltu kyytiin vasta. Onneksi lapsi oli tilanteentasalla ja muisti ohjeet jotka tilanteita varten kotoa on annettu. Kertoi ettei aio tulla kyytiin ja kaivoi puhelimen taskustaan, jolloin kyselijä ymmärtäny liueta. Mutta takasin paskin äiti- titteliin, mä siis en ole valassut lastani aiheesta. Jestas sentää mun lapsi on kohta 2 vuotta kulkenu yksin koulumatkat ja mulle ei oo tullu mieleen kertoa että tommosia i...

Sitä aina sanotaan, että pitäis elää niinku jokainen päivä ois viimenen. Eli aina pitäis elää täysillä. Mä tunnustan myös säännöllisen epäsäännöllisesti viljeleväni tätä. Väitän ja uskottelen myös toteuttavani sitä itsekki, vaikka todellisuus on TODELLA kaukana. Yritän aina ohjeistaa muita, kuin muka jotain tietäisin. Mistä voisin tietää kun ite en uskalla, halua tai jaksa tehdä tai kokeilla mitään.. Myönnän etten todellakaan ite elä kuin viimeistä päivää. Tai no elän jos intohimonen sukan kuteminen semmoseks lasketaan 😂 Mut siitä muiden neuvomisesta vielä sen verran, että osaanhan mä siis neuvoa muita tekemään toisin ku mä. Näytän mallia "älä tee niinku minä teen vaan tee niinku minä sanon". Ehkäpä just ne tehdyt virheet on pistäny mut himmaa ja harkitsee liikaa. Saanu mut pelkäämää uusia virheitä. Mikä sinänsä on typerää, koska me ollaa ihmisiä ja meijän kuuluuki tehä virheitä ja oppia niistä. Oisko mun seuraavaks etsittävä vastaus kysymykseen "mistä löytää itseluot...

Ne pienet jutut on sitä jotain. Kun ystävä huutelee facebookissa että kellä olisi aamuissa tilaa, syöksyt puhelin kourassa kalenterille ja huudat ”Hep! meillä on tyhjää”. Siitä tulee jo ajatuksena hyvä mieli kun tiedät, että pääsee parantamaan maailmaa. Samalla siitä tulee paska ja syyllinen olo, että on aina liian väsyny ite käymään missään tai mukamas laittamaan edes sitä viestiä.. Onneks mua aika pitkälti ymmärretään <3 Mä kyllä yritän parhaani, mut väsymys vie liian usein voiton kun mietin että kyläily vai lepo. Toisaalta se on ihan tietosta, että yritän ottaa aikaa ihan vaan itelle, mut kuitenki osa on puhtaasti väsymystä, ahistusta ja vaan tunne et haluu olla yksin. Kyllä tästä taas noustaan, kohta on kevät ja lämmintä. Josko se sais vaikka aikaan taas mun extempore-reissut. Ja munhan siis pitäis oikeesti alkaa käyttää mun aikaa viisaasti kun sitä vielä niinsanotusti on. Kohta koittaa se hetki kun tasmaanian tuholainen pitää laittaa hoitoon ja mun löytää töitä....

Sitä aina miettii ettei mikään ole hyvin tai että se, tämä ja tuo voisi olla paremmin.  Se taitaa kuintenkin olla lähtökohtana väärä. Sarkasmini kautta ymmärsin ite, että vaateeni ruuhkavuosille vaan taitaa olla liian kovat.  Vitsailin että koska olen äiti, juon PALJON kahvia, siksi mm. omistan termoskeittimen. Että edes joskus voisin ehtiä juomaan kahvini lämpösenä. Not!  Mutta, sanotaan kylmän kahvin kaunistavan, niin oletan olevani vähintäänkin maan ykköskastia kun lapset ovat isoja. Ja sitäpaitsi, mullahan on jokatoinen viikonloppu sitä kuuluisaa”omaa aikaa”, jolloin olisi mahdollisuus kuumaan kahviin.  Faktahan vaan on se, että ne hetket kun kahvin kanssa saa vaan olla on niin nautinnollisia että se kahvi on taas kylmää. Mutta pontti, että mulla OLISI kahvin lämpösenä juomiseen mahdollisuus NELJÄNÄ päivänä kuukaudessa ja ihan itse ryssin ne! Eihän asiat niin huonosti ole, vaadin liikoja enkä osaa tyytyä siihen mitä on. Entäs sitten kun hoen ”ei KOSK...