Siirry pääsisältöön

Ei koskaan

Sitä aina sanotaan, että pitäis elää niinku jokainen päivä ois viimenen. Eli aina pitäis elää täysillä. Mä tunnustan myös säännöllisen epäsäännöllisesti viljeleväni tätä. Väitän ja uskottelen myös toteuttavani sitä itsekki, vaikka todellisuus on TODELLA kaukana. Yritän aina ohjeistaa muita, kuin muka jotain tietäisin. Mistä voisin tietää kun ite en uskalla, halua tai jaksa tehdä tai kokeilla mitään.. Myönnän etten todellakaan ite elä kuin viimeistä päivää. Tai no elän jos intohimonen sukan kuteminen semmoseks lasketaan 😂

Mut siitä muiden neuvomisesta vielä sen verran, että osaanhan mä siis neuvoa muita tekemään toisin ku mä. Näytän mallia "älä tee niinku minä teen vaan tee niinku minä sanon". Ehkäpä just ne tehdyt virheet on pistäny mut himmaa ja harkitsee liikaa. Saanu mut pelkäämää uusia virheitä. Mikä sinänsä on typerää, koska me ollaa ihmisiä ja meijän kuuluuki tehä virheitä ja oppia niistä. Oisko mun seuraavaks etsittävä vastaus kysymykseen "mistä löytää itseluottamus lähteä taas elämään"?

Ympärillä sattuu ja tapahtuu (useimmiten sattuu) niin paljon, että on alkanu pelkäämää entistä enemmän yksin oloa ja eloa. Kyllä, kyllä mä myönnän pelkääväni ainaki vähän tulevaisuutta yksin. Okei enhän mä tiedä kauanko sitä on yksin, mutta kun on aikaa miettiä liikaa..

Seuraavat asiat ei liity varsinaisesti pelkoihini, mutta sopiva asiayhteys pohtia niitä.
Tämä nainen joka pakkasi tavaransa yhteisestä kodista, vannoi ettei halua miestä tai siis kolmatta lasta. Vielä vuos sitten hoin samaa mantraa.
Nyt oon alkanu kuitenki kaipaamaa pikkuhiljaa sitä miestä.. Oon alkanu aattelee et ois kiva kun ois joku jonka kanssa juoda välillä aamukahvia. Joku jonka syliin kömpiä, jolle kiukutella kun kiukuttaa. Joku jolle uskoutua ja joka uskoutuu. Se joku joka hakee mulle iltamyöhällä jätskiä ja kuuntelee kun murisen.
Kun sain ekan kerran itteni kiinni näistä ajatuksista, alko itsesyytökset ja ripitys etten edes minä vois olla näin tyhmä. Ne kesti aikansa kunnes hellyin ja käskin itteni lopettaa sanomasta "ei koskaan". Oon syöny niiin monta ei koskaan-oksennusta tässä ihan lähiaikoina, että oikee hävettää.
Mä en osaa sanoa osaisinko olla kumppani, mut ei mun varmaan tarvikkaan. Sen mä kuitenkin osaan sanoa et haluisin kovasti päästä kokeilemaan.

No oishan se ny aika kiva kun ois se joku, niin hyvässä kun pahassaki. Koskaan kun ei tiedä mitä sattuu tai tapahtuu ja millon, on hyvä pitää mieli ja silmät auki.
Ei tiedä vaikka maailma mullistuis jo huomenna.

-R

Kommentit

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Sarkasmista oivalluksiin

Sitä aina miettii ettei mikään ole hyvin tai että se, tämä ja tuo voisi olla paremmin.  Se taitaa kuintenkin olla lähtökohtana väärä. Sarkasmini kautta ymmärsin ite, että vaateeni ruuhkavuosille vaan taitaa olla liian kovat.  Vitsailin että koska olen äiti, juon PALJON kahvia, siksi mm. omistan termoskeittimen. Että edes joskus voisin ehtiä juomaan kahvini lämpösenä. Not!  Mutta, sanotaan kylmän kahvin kaunistavan, niin oletan olevani vähintäänkin maan ykköskastia kun lapset ovat isoja. Ja sitäpaitsi, mullahan on jokatoinen viikonloppu sitä kuuluisaa”omaa aikaa”, jolloin olisi mahdollisuus kuumaan kahviin.  Faktahan vaan on se, että ne hetket kun kahvin kanssa saa vaan olla on niin nautinnollisia että se kahvi on taas kylmää. Mutta pontti, että mulla OLISI kahvin lämpösenä juomiseen mahdollisuus NELJÄNÄ päivänä kuukaudessa ja ihan itse ryssin ne! Eihän asiat niin huonosti ole, vaadin liikoja enkä osaa tyytyä siihen mitä on. Entäs sitten kun hoen ”ei KOSK...
Lähetä kommentti
Lue lisää

Kuka mä luulen olevani?

Ne pienet jutut on sitä jotain. Kun ystävä huutelee facebookissa että kellä olisi aamuissa tilaa, syöksyt puhelin kourassa kalenterille ja huudat ”Hep! meillä on tyhjää”. Siitä tulee jo ajatuksena hyvä mieli kun tiedät, että pääsee parantamaan maailmaa. Samalla siitä tulee paska ja syyllinen olo, että on aina liian väsyny ite käymään missään tai mukamas laittamaan edes sitä viestiä.. Onneks mua aika pitkälti ymmärretään <3 Mä kyllä yritän parhaani, mut väsymys vie liian usein voiton kun mietin että kyläily vai lepo. Toisaalta se on ihan tietosta, että yritän ottaa aikaa ihan vaan itelle, mut kuitenki osa on puhtaasti väsymystä, ahistusta ja vaan tunne et haluu olla yksin. Kyllä tästä taas noustaan, kohta on kevät ja lämmintä. Josko se sais vaikka aikaan taas mun extempore-reissut. Ja munhan siis pitäis oikeesti alkaa käyttää mun aikaa viisaasti kun sitä vielä niinsanotusti on. Kohta koittaa se hetki kun tasmaanian tuholainen pitää laittaa hoitoon ja mun löytää töitä....
Lähetä kommentti
Lue lisää

Orastava aikuisuus

Kyllä tää viikko ihan hyvän tartin sai. Alkuviikko sisäls hyviä uutisia ja hyväntuulisia perheenjäseniä on ollu ympärillä. Se meidän shoppailureissu oli menestys, saatiin kaikki mitä haettiin ja vähän extraaki ja mikä parasta ni huippuhalpoja löytöjä! Yllätyin siis positiivisesti reissusta ja viinikin on vielä kaupassa. Lapset oli kilttejä ja reippaita eikä äitiäkään ahistanu kaupassa. Reissun päätteeks sain vielä vähän luksusta kun isompi poika lähti iskälle yöks. Sai sekin ansaitsemaansa aikuisen huomioo ihan vaan itelleen, edes pienen hetken. Ah mä niin ootan kevättä! En siks et pitää taas ostaa kasapäin kenkiä ja kesävaatteita, vaan siks et pääsee tohon "omalle" pienelle pihalle puuhailee. En siis tykkää puutarhan hoidosta tai perusta kummemmin rehuista, mut vähän pitäs päästä jotain rakentelee ja ehkä jopa istuttelee. Luulen et bataatti ja koristetupakka, joihin viimekesänä ihastuin (lue: pysyi hengissä) löytää tiensä taas meille. Tai toki se riippuu siitä mitä mun p...
Lähetä kommentti
Lue lisää