Kahviterapia päivä.
Kun on ystäviä kenen pään on suunnitellut sama arkkitehti, on kahvittelu suoranaista terapiaa.
Vietin siis aamupäivän mitä parhaimmassa seurassa ja se teki hyvää. On vapauttavaa kun asioista voi puhua niiden oikeilla nimillä ja tuntemuksista juuri niinkuin ne kokee. Tuntuu hyvälle sopivissa määrin puhua entisestä elämästä, teoista ja valinnoista siihen liittyen, mutta myös nykyisyydestä.
Päivästä tuli jälkikasvun osalta taas tutusti rankka, mikä aiheutti tunteiden purkumista kun valtakunta hiljeni.
Välillä sitä pysähtyy miettimään miksei kaikki saa tehdä elämässään valintoja, jotka miellyttää juurikin itteään, vaan joskus joutuu kärsimään siksi, että joku muu otti valtuuden tehdä itseä miellyttävä valinta. Tiedän että sanotaan jokaisen valitsevan omat taistelunsa, mutta ei se valinta taistelusta aina ole omissa käsissä. Joskus sitä valitsee olla taistelematta, jotta muilla ois helpompaa. Onko se sitten oikein ketä kohtaan ja väärin ketä kohtaan on aivan toinen juttu sitten.
En tykkää yleensä palata entiseen elämään, koska päälimmäisenä sieltä puskee vielä vaan ne pahat asiat. Mutta tämän päivän pohdinnat ja tunteiden purkuminen oli vapauttavaa ja vahvistavaa. On ok joskus näyttää olevansa vain ihminen. On vahvuutta näyttää olevansa heikko. Nyt taas voin nostaa leuan ylös ja näyttää et pystyn tähän. Oon väsyny ja loppu muiden valintoihin ja siihen mitä itelle jäi, mut valitsin taistelukseni selvitä. Sen ymmärsin tänään.
Onneks mulla on kahviterapia!
Pahinta ajatusvyöryä sain päivän hillittyä asuntoa pyörittelemällä ja kun tavarat haki paikkaansa huomasin mielenki kummasti tasaantuneen kuin itsestään.
Koti muotoutuu kokoajan enemmän kodiks ja tänään sain parhaimmalta tuntuvan kommentinkin siitä "täähän on koti!". Kyllä, tämä on koti <3 Mun matkalla on ollu kymmeniä ja kymmeniä asuntoja, mutta vaan muutama paikka on tuntunu kodilta ja tää paikka kuuluu niihin muutamiin.
Selvisin siis tästäkin päivästä liki voittajana ja tällä fiiliksellä on hyvä niputtaa (vai näpyttää?) päivä.
-R
Kun on ystäviä kenen pään on suunnitellut sama arkkitehti, on kahvittelu suoranaista terapiaa.
Vietin siis aamupäivän mitä parhaimmassa seurassa ja se teki hyvää. On vapauttavaa kun asioista voi puhua niiden oikeilla nimillä ja tuntemuksista juuri niinkuin ne kokee. Tuntuu hyvälle sopivissa määrin puhua entisestä elämästä, teoista ja valinnoista siihen liittyen, mutta myös nykyisyydestä.
Päivästä tuli jälkikasvun osalta taas tutusti rankka, mikä aiheutti tunteiden purkumista kun valtakunta hiljeni.
Välillä sitä pysähtyy miettimään miksei kaikki saa tehdä elämässään valintoja, jotka miellyttää juurikin itteään, vaan joskus joutuu kärsimään siksi, että joku muu otti valtuuden tehdä itseä miellyttävä valinta. Tiedän että sanotaan jokaisen valitsevan omat taistelunsa, mutta ei se valinta taistelusta aina ole omissa käsissä. Joskus sitä valitsee olla taistelematta, jotta muilla ois helpompaa. Onko se sitten oikein ketä kohtaan ja väärin ketä kohtaan on aivan toinen juttu sitten.
En tykkää yleensä palata entiseen elämään, koska päälimmäisenä sieltä puskee vielä vaan ne pahat asiat. Mutta tämän päivän pohdinnat ja tunteiden purkuminen oli vapauttavaa ja vahvistavaa. On ok joskus näyttää olevansa vain ihminen. On vahvuutta näyttää olevansa heikko. Nyt taas voin nostaa leuan ylös ja näyttää et pystyn tähän. Oon väsyny ja loppu muiden valintoihin ja siihen mitä itelle jäi, mut valitsin taistelukseni selvitä. Sen ymmärsin tänään.
Onneks mulla on kahviterapia!
Pahinta ajatusvyöryä sain päivän hillittyä asuntoa pyörittelemällä ja kun tavarat haki paikkaansa huomasin mielenki kummasti tasaantuneen kuin itsestään.
Koti muotoutuu kokoajan enemmän kodiks ja tänään sain parhaimmalta tuntuvan kommentinkin siitä "täähän on koti!". Kyllä, tämä on koti <3 Mun matkalla on ollu kymmeniä ja kymmeniä asuntoja, mutta vaan muutama paikka on tuntunu kodilta ja tää paikka kuuluu niihin muutamiin.
Selvisin siis tästäkin päivästä liki voittajana ja tällä fiiliksellä on hyvä niputtaa (vai näpyttää?) päivä.
-R
Kommentit
Lähetä kommentti