Kuka mä luulen olevani?

Ne pienet jutut on sitä jotain.

Kun ystävä huutelee facebookissa että kellä olisi aamuissa tilaa, syöksyt puhelin kourassa kalenterille ja huudat ”Hep! meillä on tyhjää”. Siitä tulee jo ajatuksena hyvä mieli kun tiedät, että pääsee parantamaan maailmaa. Samalla siitä tulee paska ja syyllinen olo, että on aina liian väsyny ite käymään missään tai mukamas laittamaan edes sitä viestiä..

Onneks mua aika pitkälti ymmärretään <3

Mä kyllä yritän parhaani, mut väsymys vie liian usein voiton kun mietin että kyläily vai lepo. Toisaalta se on ihan tietosta, että yritän ottaa aikaa ihan vaan itelle, mut kuitenki osa on puhtaasti väsymystä, ahistusta ja vaan tunne et haluu olla yksin.

Kyllä tästä taas noustaan, kohta on kevät ja lämmintä. Josko se sais vaikka aikaan taas mun extempore-reissut. Ja munhan siis pitäis oikeesti alkaa käyttää mun aikaa viisaasti kun sitä vielä niinsanotusti on. Kohta koittaa se hetki kun tasmaanian tuholainen pitää laittaa hoitoon ja mun löytää töitä. Se onkin mun murheissa ja stressissä sitten ihan oma lukunsa.

Mites kun en uutenavuotena tehny mitään kliseisiä lupauksia, oisko nyt aika tehä lupauksia? Jos mä lupaan olla (no okei, ainakin yrittää olla) parempi ystävä tänä vuonna. Voisin kyl kans luvata yrittää olla aidosti positiivisempiki.  Ystävät, mä lupaan yrittää!

Mä käyn tätä itseni etsimisen matkaa hitaasti ja pienin askelin, mut etenen kokoajan. Teen itseni ylityksiä ja välillä jopa ylilyöntejä. Väillä kompastun mut nousen ylös ja jatkan. Mä oon saanu hyvästi jo kasaan paloja siitä kuka mä oikee oon. Nimen vaihto loksautti monta palaa paikallee ja selkeytti taas kuvaa.

Oon pari vuotta käyny tätä matkaa itekseni ja vasta ymmärtäny, että mä oon perkele muutakin kun äiti. Oma minä joutu aika hukkaan kun ei ollukkaan enää kenenkään vaimo tai edes kumppani. Jäi siis jäljelle vaan se et oon äiti ja siitä pidin pitkään kiinni uskoen siihen sokeesti. Nyt ymmärrän jo sen, että vaikka oon äiti oon ensisijasesti NAINEN. Yritän päästä vielä sisään siihen, että nainen tarkottaa sitäkin et oon myös yksilö en perhe. Liki kaikki asiat kun on aina tehny muut edellä, se on iskostunu syvään. Toki teen niin nyt ja aivan varmasti tulevaisuudessakin, mut yritän opetella myös siihen et vois mennä omakin napa edellä useammin.

Varokaa vaa täältä mä tuun kuka sitte lieneekää oon!

-R