Vuosi 2022. Se alkoi jo aikaa sitten, sen kerto sitruunaperhonen mikä mun ohi tänään lenteli. Ollaan keväässä jo niin pitkällä, että mulla on ens viikolla kolmannet pyöreiden vuosien juhlat enkä oo yhtään postia kirjottanu.
Hiljasuus on lähinnä tulosta elämää vallitsevasta kaaoksesta. Ennen joulua alkaneet karanteenit, altistumiset, toisen pojan jatkuva sairastelu on heittäny jo suunnilleen luodut arkirutiinit nurkkaan ja antanu kaaokselle vallan. Sen lisäks että arki on ollu yhtä kaaosta, on sitä kaikki muukin. Mun hoidossa on tapahtunu laiminlyöntejä ja virheitä hoitavan tahon puolelta, jonka vuoks menty jo joitain kuukausia ns. rahatta. Jotain rahaa on välistä myönnetty, mutta viralliset päätökset kun hakemuksiin on saatu ollaankin sitten jo peritty takaisin. Kukaan ei oikeastaan osaa sanoa miten paljon ja kuinka kauan mistäkin etuudesta peritään takaisin, mutta muistutellaan että oikeutta siihen ja tähän ja tohonkaan ei ole. Taikurikskin on siis kaiken ohella taas pitäny opetella, että saa juoksevat kulut hoidettua ja vähän jotain evästäkin pöytään.
Viimeisin tieto siis hoidon taholta on se, että kuntoutukseen ei hoidon laiminlyönnin ja puutteellisuuden vuoksi ole kuntoisuutta eikä oikeutta ja se asia on jäissä. Sairaslomaa ja lääkkeitä tulee kokoajan lisää, mutta silti en esimerkiksi ole oikeutettu sairaspäivärahaan. Taistelu siis niiden tiimoilta jatkuu omalla painollaan, voimat siihen loppui jo aikaa sitten..
Onneks ehdittiin ennen talouden totaalikaatumista, pienellä avustuksella käymään Muumi jääluolassa, Ähtärissä ja Tuurissa ja silläkin uhalla että ongelmat jatkuu, käytiin ekaa kertaa AmerikanCarShow:ssa. ACS:ssä meinas vaan tän mamman huumori loppua, kun lääkkeestä huolimatta paniikkikohtaus meinas iskeä kunnon voimalla niskaan. Viimehetkellä onneks sain oman porukan koottua kasaan alueelta ja keskitettyä huomioni vaan omiin ja siitä se pikkuhiljaa lähti laantumaan, mutta rankkaa se silti oli ja varjosti loppupäivää.
Reissut tosiaan ei yksin eikä pelkän oman lompakon voimin ois onnistunu, mut onneks nyt on ollu apua saatavilla. Millon olen periaatteitani vastaan lainannut vähän rahaa tai sitten on vuoroteltu kuka maksaa mitäkin ja näin mahdollistettu porukalla reissuja.
Muumi jääluolaa kyllä suosittelen lämpimästi ihan isommillekkin ihmisille, aivan jäätävän huikee paikka <3
Eli ei tää vuosi pelkkää kurjuutta oo ollu, mutta jatkuva huoli rahasta ja pärjäämisestä hetkittäin jopa lamauttaa kun on luullut jo kaiken olevan vakaalla pohjalla. Matkallani oon sen kyllä oppinu, että ressaamalla ei rahaa tuu ja itseasiassa oon saanu sen vähäsenki riittämään paremmin kun en ressaa liikaa vaan järkeilen vielä normaaliakin enemmän.
Oon oppinu luottamaan siihen, että asioilla on aina ollu tapana järjestyä jotenkin jossain vaiheessa ni niin käy nytkin. Adhd:n kanssa elämisessä oon edenny hurjan pitkälle, löytäny keinoja, oppinu ymmärtää ja hallitsee asioita vähän paremmin. Nykyään muistan jo syödäkkin melkein säännöllisesti! Onhan tää ollu vähän semmosta kaks askelta eteen ja neljä taa-meininkiä, mut hiljaa hyvä tulee. Koetan olla ottamatta liikaa paineita ja keskittyä ensin tärkeimpiin ja hoitaa loppuja jos aikaa ja voimia on.
Kesä ja valo toivonmukaan tuo tullessaan lisää voimiakin. Toki sukkaterapiaa oon harrastanu sen minkä jaksan ja kerkeen. Äänikirjat kun vei loppuvuodesta mut mennessään ja niiden maailmoihin uppoutuneena saatan vaan kutoa päivät sohvanmutkassa ja sukkia syntyy toisinaan hurjan tiheään. On ollu mahtavaa päässä takasin kirjojen pariin vaikkei lukeminen vielä keskittymisen puolesta onnistukkaan. Kirjaa kun kuuntelee, pystyn samalla keskittymään neulomiseen tai hoitamaan kotitöitä. Oon aivan myyty!
Mut nyt kello näyttää jo satakakssataatoista ni paan pisteen tällä erää, että kerkeän vielä lähtä isomman pojan liikuntakaverin tutustumiseen kun oon kantannu päiväkodista minin kainaloon.
Ihanan keväisiä päiviä!
-R
Kommentit
Lähetä kommentti