Täälä sitä "taas" kynän varressa pohdiskelemassa maailmaa ja sen menoa.
Viimeaikoina on taas ihokarvoja nostattavasti konkretisoitunu kuinka pienestä voikin olla kiinni kauanko täälä kukakin on. Onnekseni kaikki jäljellä olevat läheiset vielä on, mutta karusti iski vasten kasvoja kuulla ettei kaukaa hakenut tilanne jossa yks puuttuis. Kun tommosen kuulee, muistaa kyllä kertoa kuinka rakas joku on.
Mutta se ravistelee, miks sen tajuu vasta kun jotain tapahtuu?! Miks on niin hiton vaikeeta sanoa suoraan kuinka rakas joku on?
Toki teoillani ainaki itse sitä läheisilleni välitän, mut kyl se pitäs saada sanottuakin. Sen suhteen vois koettaa vähän skarpata. Toisaalta se on ollu se asia, mitä oon peläten odottanu koska tapahtuu jotain pahaa kun kaikki on liian hyvin ollakseen mun elämää? Se säikäytti ja muistutti taas siitä ettei mikään ole itsestään selvää. Että täytyy tehä töitä ja pitää lujasti kiinni siitä mitä on. Ja just nyt mulla sata syytä tehä töitä sen eteen mitä mulla on, että se ois jatkossakin niin.
Just nyt oon niin järjettömän onnellinen siitä kuka oon, mitä ja millanen oon ja siitä mitä mulla on. Mun ihminen saa mut hymyilee ja tuntemaa et oon jotain hyvää. Se saa mut nostamaan jopa niitä vaaleenpunasia laseja silmille ja katselee maailmaa välil hattarana. Mut jopa ilman niitä uskallan välillä haaveilla tulevaisuudesta ja ne haaveet ja toiveet on asioita joihin oon kommentoinu aikanaan "ei enää ikinä". Se pelottaa, mut se on myös lohduttavaa, koska se tarkottaa et mä ja mun ajatusmaailma on muuttunu matkalla ja ton löytämäni miehen myötä.
Sanoin joskus etten usko et osaan enää koskaa olla onnellinen ja etten uskalla rakastua. No toisin kävi, rakkaus ei lupia kyselly ja oon aivan helvetin onnellinen. Kyllä, kyllä mua myös pelottaa ne "entä jos"-kysymykset joita äänet mulle kuiskii. Mut oon päättäny vaientaa ne ja elää kerranki hetkessä ilman jossitteluja. Oon onneni ansainnu kesti se sit kui kauan hyvänsä.
Must on huippua kuinka hyvin tää uus tyyppi sopii meiän laumaan. Kuin se ottaa huomioon myös mun jälkikasvun suunnitelmissaan ja toisinaan suunnittelee asioita just niien pohjalta. Mun paletti tuntuu kokonaiselta nyt ja uskallan hengittää ressaamatta huomisesta.
Tääkin raakile on ollu työn alla jo jotain sata vuotta ja oon kirjottanu ohimennessäni jotain ja sit taas Pirttihirmun-vihko on jääny pölyyntymään pöydänkulmalle.. ..alkaa tää kirjotustahti olla jo melkee noloo, mutku ei mukamas kerkee. Edellisellä kirjotuskerralla kesäloma on ollu lopuillaa,mut nyt se on ollu loppu jo tovin aikaa. Arkeen siis jo kerketty palaamaan kesän jäljiltä täs pikkuhiljaa.
Kesähän on pitäny sisällään vähän kaiken näköstä. On vähän maaseutumatkailtu ja nähty paikkoja, oon päässy kihlajaisiinki vieraaks. Se aiheena on saanu mut pohtii asioita uudellee, uudessa valossa ja eri kanteilta.
Senkin asian suhteen huomaan muuttaneeni kantojani matkalla. Toki erojakin tässä on joutunu vierestä seuraamaan vastapainoks, mut mä huomaan et jaksan olla tukena ja kuuntelemassa vielä paremmin ku aiemmin ku itellä menee nyt asiat hyvin. Rankkaahan se on ku läheisillä menee surkeesti, eihän siitä pääse mihkää. Näissäkin eroissa on ainakin jossain määrin onneks toteutunu se et huonoa on seurannu jotain hyvääkin, mikä huojentaa osallisten lisäks myös mun omaa oloa tukijana ku voi konkreettisesti osottaa ettei maailma lopu siihen ja elämä jatkuu lopulta.
Mut niitä kesäpuuhia. On käyty muunmuas vähä näkötorneilee, Hämeen linna käyty museoinee tsekkaamassa ja vietetty yks viikonloppu ihan vaan aikuisten kesken mökillä keskellä ei mitään. Sielä mökillä se ihmisen hermo oikeesti lepäs. Oli niin mahtavaa istua vesisateella takkatulen ääree kiikkutuolii kutomaan sukkaa (johon langat ja puikot piti käydä ostamassa kesken mökkireissun). Käytii vähän kalastelee ja soutelee eikä ristinsielua ollu missään, se oli varmaan parasta koko kesässä.
Koronarajotusten vähän hellittäessä ollaan päästy jopa ihan treffeillekkin. Ja luonnollisestihan treffailu alotettiin niillä esiliinallisilla treffeillä ja vasta seuraavilla oltiin sit ihan kaksin😁 Ja olihan se korkee aika jo treffeille päästäkki ku parisuhteen neljännesvuosi-palaverikin on pöytäkirjaan merkitty pietyks. Eihä me siis oikeesti oikeestaa ees tiietä mistä se lasku pitäs alottaa mut se oli semmonen suurpiirteinen arvio se neljännesvuosi sillon.
Mökkireissulla alotetut sukatki pääty tuon uroon jalkaan ni oisko se sillon niinko virallisesti merkattu? Näin neulootikko sen ehkä toteais. Neulootikolla onki ollu paljon aikaa heilutella puikkoja viime kuukausina kun ei niitä töitä harrasteiden tielle oo ilmaantunu. Jotakin on sentä ollu jo haussa, mutta toistaseks mikään hakemus ei oo tärpänny. Toki tää uus koronailuaalto luo itelle epävarmuutta siitä oisko työt edes järkevät, kun kohta taas jäädään aivan varmasti kouluista taas kotiin ja sit pitäs olla apuna ja tukena ja opettamassa.. Sen oon päättäny et päiväkotilainen ei jää kotiin vaikka kuinka tulis raju aalto, koska me ollaan vihdoin kaikkien korona-viivytteiden takia saatu aluilleen ADHD-testit ni niitä ei enää jätetä kesken. Testien lisäks papunen tarvii rytmejä ja ohjattua toimintaa päiviin ni päiväkoti on paras sen tarjoomaan aktiviteetteineen ja ammattitaitoisine ihmisineen.
Ainiin ja "mä en koskaan-lista"!!! Oon aina vannonu ettei meille tuu häkki tai terra-ötököitä.. ..noh meillä nyt on jo tovin tuolla isomman pojan huoneessa kököttäny jäniini! Se oli semmonen vähän yllättävä ajatus, mut mitä enemmän sitä makusteli hyötyineen ja etuineen ni sen paremmalle se hullu ajatus alko tuntua.
Ja niin sit meille muutti ötökkä jota tituleerataan Paska-Jaakoksi, koska sen oikee nimi aiheuttaa hilpeyttä kun tommonen lapsi jolla konsonantit korvautuu toisilla ja r:n tilalla on l (Turri muuntautuu siis Kulliksi). Ehkä palaan jossain toisessa postissa syvemmin siihen miks päädyttiin ottaa Paska-Jaakko, mut nyt aattelin tiivistelmässä edes mainita siitä.
Kesä siis on taputeltu ja mä oon varovasti jo suunnannu katsetta syksynki ohi jouluun ja joululahjoihin. Oon siis tuttuun tapaani alkanu ideoimaan niitä jo ja vähän ehkä myös hankkimaanki (ja paketoimaan). Mä tykkään joulussa just siitä kun lahjoja pääsee ostelemaan ja sit lopulta antamaan <3 Jännä nähä mitä vielä keksinkää pukinkonttiin kun oon jo vähän hömpähtäny muutenki..
Mut nyt tässä tiivistelmää jo kerrakseen, mistään ei oikeen saanu kiinni mutta pääasioita vähän koottu. Mä yritän skarpata tän homman kanssa kun alkaa taas päivisin olla enemmän aikaa ihan omiin juttuihin. Tällä erää näihin tunnelmiin.
-R
Kommentit
Lähetä kommentti