Kyllä tää voi välillä olla vaikeeta :D En oo millää mukamas taaskaan kerenny istua alas kirjottaa.. No siis, se reissuhan oli ja meni. Ja aikas mahtava reissu olikin, lähtisin uudelleen vaikka heti jos voisin. Isoin harmitus jäi siitä ettei tatuointeja "saatu" hintatason takia. Ainoostaan 70-vuotiaalle otettiin lahjakuva. Tatuointihomma pisti reissussa kiukuttaa ku kakaraa konsanaa, mut lasillisella viiniä ja ylettömällä shoppailulla selvis siitäkin.
Suomeen kun palattiin ni mähän tulin kipeeks ja makasin viikon sängyn pohjalla. Ku kunto salli nousta ylös, jatkoin mun "mä en oo koskaan" - listan parissa. En ollu koskaan ollu lentokoneessa tai oikeesti ulkomailla, nyt oon. En ollu koskaan ajanu tosi pitkää matkaa yhtäsoittoa, no ajoin rapian 1200km vuorokauteen. En ollu käyny Lapissa, autoliikkeessä tai Ruotsissa ni nyt neki on hoidettu. Ajoin siis joutessani Ruotsiin ja takas liki yheltä istumalta. No en myöskään oo ottanu lainaa autoon ja senkin tein puolihuomaamattani. Oon siis pyyhkiny yli mun "mä en oo koskaan" - listalta monen monta asiaa pienessä ajassa. Voisin koittaa jatkaa listan yliviivauksia tässä "joutessani". Tein itseasiassa ennen auton ostoa heräteostoksena tabletti hankinnan ku vanha on pari vuotta ollu mykkänä. Päätös makso ittesä parissa viikossa takas, ku puhelin päätti mennä tilttiin ni oli joku laite käytössä. Sit suutuspäissäni ostin jo uuen puhelimenki. Oisko tarpeeks monta syytä herätä aamusin töihin😂
No puhelin, miks ees mainostan sitä? Koska mun 9v (tänään kun tätä raakiletta kirjotan) on saamaassa lahjaks ekaa kertaa UUDEN puhelimen. Ei siis tietenkään tiedä asiasta mitään, ni voitte uskoa kui mun sydäntä särki kattoa sen pettymystä kun näki äitin uuden puhelimen. Poika peitteli pettymystään kyllä minkä pystyi, mut kyllä sen näki. Toki ymmärs ettei äiti pärjää töissä ilman toimivaa luuria mut silti. Mä voi kuvitella sen ilon ja onnen puhumattakaan kiitollisuuden määrästä kun posti joskus pojan lahjan tuo. Oli niin hankala olla paljastamatta lahjaa kun näki miten paha mieli toisella oli.
Tosiaan tänään kun tätä raakiletta rustaan, tuli täyteen 9 vuotta äitinä oloa. Se on ollu rankka taival kulkea tähänkin pisteeseen ja väitän että paljon on vielä edessä. Tässä matkalla on ehtiny kyseenalaistaa niin itseään äitinä kun koko äitiyttä. Välillä sitä vaan on niin loppu, että miettii miks tähän koskaan lähti. Mut sit ku lapset halaa ja kertoo rakastavansa ni aattelen ettei tää ny nii paskaa oo sit kuitenkaa😅 Teen parhaani et mun pesästä aikanaan lentää maailmalle kaks mitä ihaninta miestä. Nyt mun duuni on tarjota niille materiaalit rakentaa itteään isoiks.
Istun monesti miettien et onks aika paskaa istua yksin kotona sukkaa kutoen. On, on se välillä, mut ennemmin istun vaikka sit vaan puikot seuranani ku juoksisin nurkista toisiin löytämättä paikkaani. Mulla on paikka, se on mun koti. Vaikka se saa mut välillä hulluks, ni silti se on mun oma paikka. Ei tarvi seilata, lonnia, siipeillä tai pakoilla (paitsi välillä vois), kun voi vaan olla just niin päin ku hyvälle sattuu tuntumaan.
Multa puuttuu elämästä hurjasti asioita, joita ihminen tarvii mut mul on kuitenki mun oma kotikolo. Koetan ajatella et pitäis ajatella niitä asioita mitä on ja mitkä on hyvin ja yleensä sillä pärjääki. Mut välillä on väistämätöntä miettiä sitä mitä puuttuu.
Ja aina ku mietin mitä puuttuu, tottakai vähän pitää synkistellä ensin, mut sit meen peilin eteen, hymyilen ja sanon et oon aivan helvetin ylpee itestäni, oon vahva ja pärjään sillä mitä mulla on. Mullahan on kuitenki "paljon" ja niinsanotusti pärjään. Vähän räpiköiden mut pärjään. Ja mä pärjään koska mulla on tahtoa pärjätä vaikka voimia välillä uupuski.
Asiasta takasinpäin, se tuli se postipäivä ennen postauspäivää ja lapsi sai luurinsa. Se häkeltyny täysin hiljanen lapsen naama oli niin palkitseva ja paljon puhuva sanomatta mitään. Se miten se tuntu niin syvällä et meni ihan roska silmään taas. Se sai tuntemaan taas ylpeyttä siitä et perkele, oon mäkin onnistunu jossain vaikkei kukaan koskaan kehukkaan, mun lapsi todellakin osaa arvostaa sitä mitä saa! Tänään se tossa mulle ääneen mietti kui jännittää et minkälaisia lahjoja muut tuo juhliin, on siis vähän toipunu isin ja äitin lahjasta😅
Mä taidan nyt tän erittäin sekavan ja vajavaisen rustin päättää näihin tuntemuksiin ja alkaa henkisesti valmistautumaan huomisiin juhliin, joiden jälkeen voikin alkaa jo miettimään joululahjojen haalimista lisää😂
-R
Suomeen kun palattiin ni mähän tulin kipeeks ja makasin viikon sängyn pohjalla. Ku kunto salli nousta ylös, jatkoin mun "mä en oo koskaan" - listan parissa. En ollu koskaan ollu lentokoneessa tai oikeesti ulkomailla, nyt oon. En ollu koskaan ajanu tosi pitkää matkaa yhtäsoittoa, no ajoin rapian 1200km vuorokauteen. En ollu käyny Lapissa, autoliikkeessä tai Ruotsissa ni nyt neki on hoidettu. Ajoin siis joutessani Ruotsiin ja takas liki yheltä istumalta. No en myöskään oo ottanu lainaa autoon ja senkin tein puolihuomaamattani. Oon siis pyyhkiny yli mun "mä en oo koskaan" - listalta monen monta asiaa pienessä ajassa. Voisin koittaa jatkaa listan yliviivauksia tässä "joutessani". Tein itseasiassa ennen auton ostoa heräteostoksena tabletti hankinnan ku vanha on pari vuotta ollu mykkänä. Päätös makso ittesä parissa viikossa takas, ku puhelin päätti mennä tilttiin ni oli joku laite käytössä. Sit suutuspäissäni ostin jo uuen puhelimenki. Oisko tarpeeks monta syytä herätä aamusin töihin😂
No puhelin, miks ees mainostan sitä? Koska mun 9v (tänään kun tätä raakiletta kirjotan) on saamaassa lahjaks ekaa kertaa UUDEN puhelimen. Ei siis tietenkään tiedä asiasta mitään, ni voitte uskoa kui mun sydäntä särki kattoa sen pettymystä kun näki äitin uuden puhelimen. Poika peitteli pettymystään kyllä minkä pystyi, mut kyllä sen näki. Toki ymmärs ettei äiti pärjää töissä ilman toimivaa luuria mut silti. Mä voi kuvitella sen ilon ja onnen puhumattakaan kiitollisuuden määrästä kun posti joskus pojan lahjan tuo. Oli niin hankala olla paljastamatta lahjaa kun näki miten paha mieli toisella oli.
Tosiaan tänään kun tätä raakiletta rustaan, tuli täyteen 9 vuotta äitinä oloa. Se on ollu rankka taival kulkea tähänkin pisteeseen ja väitän että paljon on vielä edessä. Tässä matkalla on ehtiny kyseenalaistaa niin itseään äitinä kun koko äitiyttä. Välillä sitä vaan on niin loppu, että miettii miks tähän koskaan lähti. Mut sit ku lapset halaa ja kertoo rakastavansa ni aattelen ettei tää ny nii paskaa oo sit kuitenkaa😅 Teen parhaani et mun pesästä aikanaan lentää maailmalle kaks mitä ihaninta miestä. Nyt mun duuni on tarjota niille materiaalit rakentaa itteään isoiks.
Istun monesti miettien et onks aika paskaa istua yksin kotona sukkaa kutoen. On, on se välillä, mut ennemmin istun vaikka sit vaan puikot seuranani ku juoksisin nurkista toisiin löytämättä paikkaani. Mulla on paikka, se on mun koti. Vaikka se saa mut välillä hulluks, ni silti se on mun oma paikka. Ei tarvi seilata, lonnia, siipeillä tai pakoilla (paitsi välillä vois), kun voi vaan olla just niin päin ku hyvälle sattuu tuntumaan.
Multa puuttuu elämästä hurjasti asioita, joita ihminen tarvii mut mul on kuitenki mun oma kotikolo. Koetan ajatella et pitäis ajatella niitä asioita mitä on ja mitkä on hyvin ja yleensä sillä pärjääki. Mut välillä on väistämätöntä miettiä sitä mitä puuttuu.
Ja aina ku mietin mitä puuttuu, tottakai vähän pitää synkistellä ensin, mut sit meen peilin eteen, hymyilen ja sanon et oon aivan helvetin ylpee itestäni, oon vahva ja pärjään sillä mitä mulla on. Mullahan on kuitenki "paljon" ja niinsanotusti pärjään. Vähän räpiköiden mut pärjään. Ja mä pärjään koska mulla on tahtoa pärjätä vaikka voimia välillä uupuski.
Asiasta takasinpäin, se tuli se postipäivä ennen postauspäivää ja lapsi sai luurinsa. Se häkeltyny täysin hiljanen lapsen naama oli niin palkitseva ja paljon puhuva sanomatta mitään. Se miten se tuntu niin syvällä et meni ihan roska silmään taas. Se sai tuntemaan taas ylpeyttä siitä et perkele, oon mäkin onnistunu jossain vaikkei kukaan koskaan kehukkaan, mun lapsi todellakin osaa arvostaa sitä mitä saa! Tänään se tossa mulle ääneen mietti kui jännittää et minkälaisia lahjoja muut tuo juhliin, on siis vähän toipunu isin ja äitin lahjasta😅
Mä taidan nyt tän erittäin sekavan ja vajavaisen rustin päättää näihin tuntemuksiin ja alkaa henkisesti valmistautumaan huomisiin juhliin, joiden jälkeen voikin alkaa jo miettimään joululahjojen haalimista lisää😂
-R
Kommentit
Lähetä kommentti