Nyt on ollu piiiiiitkään hiljasta, kun on meinannu olla vähän luomisen tuskaa. Tääki postaus on ollu työn alla jo viikon.. Ei kynä oo kyenny kirjottaa eikä puikot sauhuumaa. Töitä. Niitä mä oon kyllä tehny ja niissä on kesä mennykki. Oon ollu fyysisesti niin loppu kun ensi vaivas uni- ja syömäongelmat ja sit kun duunit löi vielä päälle ni avot. Pikkuhiljaa alkaa hommat olla balanssissa, joten ehkä sitä alkaa jaksaa muutakin kun töitä.
Se kesä tosiaan meni, tai ainakin meijän lomalaisen loma. Koulut siis jo alko ja nyt mulla on jo 3.luokkalainen!
Lomalainen kierteli ja kyläili liki koko kesän ettei tarvia yksin olla kotona. Oon järjettömän kiitollinen kaikille keltä apukäsiä pojan kanssa tuli, koska niistä oli mieletön apu mulle mut se tärkein et pojan lomassa oli jotakin sisältöä ja puuhaa.
Kesän alkupuolella oli ne mun syssen rippijuhlat, mitä vähän ressasin. Ne meni hyvin, neiti oli niiiiiin kaunis etten kirkossa meinannu ees tunnistaa. Mäkin sain meidät kaikki vaatetettua ja mamma kengitti mut ja lahjankin sain hankittua eli kaikki meni loistavasti. Päädyin sinne konfirmaatioon lähtemään yksin, kun papunen just reenaili vasta ekoja aikoja olemaan ilman vaippaa.
Kyllä kesän alussa ku mä lähin duuniin ja mamma oli pari viikkoa poikien kanssa ni papusen päivävaippa jäi sille tielleen. Päiväkotipaikan sain aika nopsalla aikataululla järkkääntymään ja ihmeekseni alusta asti kaikki on menny älyhienosti. Aamulla herää hymyssäsuin päiväkotiin ja iltapäivällä ei meinaa saada kotiin lähtemään. Parempaa ei ois voinu toivookkaa.
Nyt ollaan jo niin pitkällä töiden alotuksesta, että tiedän mun töiden jatkuvan <3 Teen vielä hetken tuurauksia ja sitten ois aika alotella jotain omaa. En vielä tiedä mitään tarkempaa, mut mulle riittää tieto siitä että töitä on. Mä niin tykkään mun työstäni, oon onnellinen että hain ja sain paikan.
Päivissä on sisältöä kun tekee töitä, pääsee pois kotoa, rahaakin siitä saa ja kaiken kruunaa katoavat kilot ni mikäs tätä on tehdessä.
Ennenku duuni alko toivoin pientä alkusysäystä painon putoomiselle ja elämäntapojen muutoksille, mut se mitä on tapahtunu on paljon enemmän kun edes salaa uskalsin toivoa. Tästä aiheesta en ajatellu kirjottaa mut kirjotimpa sit kuitenki, koska oon niin hiton ylpee siitä naisesta joka mua nykyään peilistä kattoo et se on tän pienen sivumennenmaininnan aiheesta ansainnu!
Mut joo tällä viikolla ollaan harjoteltu uutta arkea ja rutiineja koko perheen voimin kun koululainenki palas opinahjoon. Tänään oli eka aamu, että herättiin kaikki samaan aikaan. Aamut tuntuu niin paljon luontevammilta kun kaikki on aamupuuhissa samaan aikaan ja vielä lähdettiinkin samalla oven avauksella koululaisen kanssa. Toki rutiinit on vähän kaukaa haettua tavallaan, koska tällä hetkellä mikään muu ei oo vakioo kun töihin lähtö. Mut eiköhän ne siitä ala asettumaan kun tuuraukset on taputeltu ja alkaa omat hommat.
Tässä tuurausjaksossa on ollu niin lyhyitä päiviä, et oon saanu jopa hetkiä aikaa ihan vaan itellenikin ennenko papua saa hakea pk:sta kotiin. On aika luksusta jos kerkeää syömään toisinaan kaupungille tai ihan vaan tulla kotiin suihkuun.
Mä yritän taas orientautua siihen, että istun tän läppärin kans säännöllisemmin purkamaan arkea, jos edes yhdenki kerran kerkeis ennen sitä mun reissua ni sekin ois jo jotain. Nyt alkaa huuto ja kiljuminen olla sitä luokkaa, että äitiä tarvitaan muualla..
-R
Se kesä tosiaan meni, tai ainakin meijän lomalaisen loma. Koulut siis jo alko ja nyt mulla on jo 3.luokkalainen!
Lomalainen kierteli ja kyläili liki koko kesän ettei tarvia yksin olla kotona. Oon järjettömän kiitollinen kaikille keltä apukäsiä pojan kanssa tuli, koska niistä oli mieletön apu mulle mut se tärkein et pojan lomassa oli jotakin sisältöä ja puuhaa.
Kesän alkupuolella oli ne mun syssen rippijuhlat, mitä vähän ressasin. Ne meni hyvin, neiti oli niiiiiin kaunis etten kirkossa meinannu ees tunnistaa. Mäkin sain meidät kaikki vaatetettua ja mamma kengitti mut ja lahjankin sain hankittua eli kaikki meni loistavasti. Päädyin sinne konfirmaatioon lähtemään yksin, kun papunen just reenaili vasta ekoja aikoja olemaan ilman vaippaa.
Kyllä kesän alussa ku mä lähin duuniin ja mamma oli pari viikkoa poikien kanssa ni papusen päivävaippa jäi sille tielleen. Päiväkotipaikan sain aika nopsalla aikataululla järkkääntymään ja ihmeekseni alusta asti kaikki on menny älyhienosti. Aamulla herää hymyssäsuin päiväkotiin ja iltapäivällä ei meinaa saada kotiin lähtemään. Parempaa ei ois voinu toivookkaa.
Nyt ollaan jo niin pitkällä töiden alotuksesta, että tiedän mun töiden jatkuvan <3 Teen vielä hetken tuurauksia ja sitten ois aika alotella jotain omaa. En vielä tiedä mitään tarkempaa, mut mulle riittää tieto siitä että töitä on. Mä niin tykkään mun työstäni, oon onnellinen että hain ja sain paikan.
Päivissä on sisältöä kun tekee töitä, pääsee pois kotoa, rahaakin siitä saa ja kaiken kruunaa katoavat kilot ni mikäs tätä on tehdessä.
Ennenku duuni alko toivoin pientä alkusysäystä painon putoomiselle ja elämäntapojen muutoksille, mut se mitä on tapahtunu on paljon enemmän kun edes salaa uskalsin toivoa. Tästä aiheesta en ajatellu kirjottaa mut kirjotimpa sit kuitenki, koska oon niin hiton ylpee siitä naisesta joka mua nykyään peilistä kattoo et se on tän pienen sivumennenmaininnan aiheesta ansainnu!
Mut joo tällä viikolla ollaan harjoteltu uutta arkea ja rutiineja koko perheen voimin kun koululainenki palas opinahjoon. Tänään oli eka aamu, että herättiin kaikki samaan aikaan. Aamut tuntuu niin paljon luontevammilta kun kaikki on aamupuuhissa samaan aikaan ja vielä lähdettiinkin samalla oven avauksella koululaisen kanssa. Toki rutiinit on vähän kaukaa haettua tavallaan, koska tällä hetkellä mikään muu ei oo vakioo kun töihin lähtö. Mut eiköhän ne siitä ala asettumaan kun tuuraukset on taputeltu ja alkaa omat hommat.
Tässä tuurausjaksossa on ollu niin lyhyitä päiviä, et oon saanu jopa hetkiä aikaa ihan vaan itellenikin ennenko papua saa hakea pk:sta kotiin. On aika luksusta jos kerkeää syömään toisinaan kaupungille tai ihan vaan tulla kotiin suihkuun.
Mä yritän taas orientautua siihen, että istun tän läppärin kans säännöllisemmin purkamaan arkea, jos edes yhdenki kerran kerkeis ennen sitä mun reissua ni sekin ois jo jotain. Nyt alkaa huuto ja kiljuminen olla sitä luokkaa, että äitiä tarvitaan muualla..
-R
Kommentit
Lähetä kommentti